Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsukainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsukainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. heinäkuuta 2013

Oslo-anorakken

Norjalaisen ystäväni Facebook-päivitys johti tämän ihanan neulehupparin tekoon. Oslo-anorekkenin ohje on saatavilla myös englanniksi, joten ei hätää, mikäli ei norjan kieli ole ensimmäisenä listalla. :) Sen verran reilun kokoinen tästä tuli, että toivottavasti mahtuu tytölle vielä tulevana syksynä. Keväällä tämä oli vielä hieman iso. Toki sopivimmillaan olisi varmasti kesken kuumimman kesän...


Novitan Isoveli soveltui ohjeeseen mainiosti. 1-2 -vuotiaan koko valmistui parissa päivässä. Ohje oli selkeä ja huppari todella nopea neuloa. Varmasti teen samalla ohjeella isomman, kun tämä ei enää mahdu. Hihat olisivat voineet olla aavistuksen leveämmät, jotta pukeminen olisi helpompaa. Siinäpä muokattavaa seuraavaan tekeleeseen.

Lastenleikkiä

Jostain on aloitettava, eikä ajatuksena ole raportoida jokaista neulomusta, joten aloitetaan näistä pikkuneidin ensimmäiseksi syntymäpäiväksi tehdyistä kilppareista. Nämä hurmaavat pikku-Sheldonit olivat oikein mieluisia päivänsankarille.


Lankana näissä on Novitan 7 veljestä. Hieman hankaluuksia oli kilven ylä- ja alaosan liittämisessä toisiinsa, sillä en vain yksinkertaisesti ymmärtänyt ohjetta. Mutta pienellä soveltamisella onnistui viimein. Jouluksi valmistui vielä kolmas konna tytön kummien tyttärelle lahjaksi.


Ja onhan ne synttärit tänä vuonnakin. :) Ohje on jo hankittuna Happypotamusta varten. Seiskaveikan jämistä meinasin senkin tehdä. Vielä tosin pohdiskelen, käytänkö päävärinä valkoista vai jotain muuta - kenties mustaa tai ruskeaa. Onneksi tässä on vielä kolmisen kuukautta aikaa. Mutta kohtahan tuo olisi aloitettava.