tiistai 29. lokakuuta 2013

Harunihan siitä tuli!

Ensimmäinen haruni on valmis! Kerran jo purin koko komeuden, sillä olin tehnyt jossain vaiheessa virheen, joka seurasi mua säännöllisin väliajoin ja huivin vasemman puolen kuviot menivät väärin. Uusi yritys ja tiukempi keskittyminen tuottivat tulosta ja tässä se nyt viimein on:



Lankana on Novitan Huurre (valmiin huivin paino 82 g), puikot Novitan 4 mm pyöröt. En tiedä, johtuiko enemmän langasta vai puikoista, mutta tekeminen oli hieman vaivalloista. Silmukat eivät tahtoneet liukua puikoilla, vaikken mielestäni mitenkään tiukkaa neulokaan. Aion kyllä tehdä vielä toisenkin, mutta taidan kokeilla Prymin pyöröillä. Tuota lankaa kun on ruskeana vielä pari kerää kaapissa.

Päättelykerroksen kanssa meinasi mennä sormi suuhun, mutta ratkaisin sen omalla tavallani. Kovin hidastahan se oli, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Lankapalloilua

Lokakuun paketti sny:ltä saapui tänään. Lokakuun teemana oli magic yarn ball ja tätä pakettia odotin todella innolla, sillä en ole aikaisemmin lankapallovaihtoihin osallistunut. Ensimmäistä kertaa siis kokosin ja purkasin tällaista. :)

Lähtötilanne näytti tältä:


Kortista jo paljastuikin, että lanka on vironvillaa, mikä on minulle tuttu ja materiaali ennestään. Paketissa oli myös ohje Revontuli-huiviin, joita olen muutaman jo tehnytkin. Epäilemättä tämäkin lanka jalostuu Revontuli-huiviksi, kunhan saan edellisen huivin pois puikoilta (siitä lisää myöhemmin).

Otin kuvia kerimisen edetessä, jotta kaikki kauniit värit pääsisivät esille, eivätkä hautautuisi kerän sisään.



Ja viimein sisältö koko komeudessaan:


Langassa on todella kauniit syksyiset sävyt. Ja vaikken niin sinisestä väristä välitäkään, tähän yhteyteen se käy hienosti. :) Pallon sisältä paljastui Prymin 4,5 mm pyöröt (jee, puikkovalikoima uudistuu askel askeleelta!), pieni matkasetti erilaisia ompelutarvikkeita, ihanaa uutta suklaata (söin sen välittömästi kuvaamisen jälkeen :p), kurkkupastilleja, Novitan silmukanpidike ja tytölle Pupu Tupuna -kirja. Kovasti lämmittää mieltä, että sny:ni on molemmissa paketeissa huomioinut myös lapsen. :)

Suuret kiitokset salaiselle ystävälleni päivän piristyksestä ja kivasta paketista! :)

Ja se keskeneräinen huivi... Aloin tehdä Harunia Novitan Huurteesta, koska langan sävy miellytti silmää. Alkaa usko loppua ton projektin kanssa. Jatkuvasti mulla on puikolla joko liikaa tai liian vähän silmukoita, koko homma menee soveltamiseksi ja lopputulos muistuttaa varmasti enemmän hanuria. :D Oon mä huiveja tehnyt ennenkin, mutta miten tää on niin vaikeaa?

maanantai 14. lokakuuta 2013

Posti toi ihanuuksia

Mä en tarvitse lisää lankaa. En todellakaan. Itse asiassa olisi tarkoitus tehdä nyt kaikkea mahdollista lankavaraston tarjonnasta, eikä ostaa ainuttakaan kerää lisää. Mutta... Sähköpostiin tuli Black Sheep Woolsilta niin houkutteleva tarjous, että siihen oli pakko tarttua. Ja nämä ihanuudet tulivat postissa tänään!



Yhteensä 250 g Louisa Harding Grace Hand-Dyed -lankaa. Ylellisen pehmeää (50% merinovilla, 50% silkki) ja kauniit sävyt. Punasävyisestä aion tehdä tytölle kaulurin. Ei ainakaan kutia pikkuisen iholla. :) Itselle teen todennäköisesti jotain kaulurin tyylistä myös. Se Oikea malli on vielä etsinnässä. Vinkkejä otetaan vastaan. ;)

torstai 10. lokakuuta 2013

Keskeneräisiä ja tulevan suunnittelua

Viime aikoina olen neulonut itselleni harvinaisista langoista kuten puuvillasta. Tällä hetkellä on puikoilla tytön jakku, jonka oli tarkoitus valmistua pikkuneidin syntymäpäiväksi (eli huomiseksi), mutta tällä kertaa oli tyytyminen muihin vaatteisiin. Ei tästä vielä viikonlopuksi taida valmista syntyä, kun pitäisi siivota ja leipoakin jossain välissä. ;)


Lankana on Schachenmayr Egypto Cotton, jota neulon 2,5 mm puikoilla. Ostin itse asiassa tätä työtä varten Prym bambuiset 3 mm pyöröt, mutta ne olivat liian paksut. Mutta ehdottomasti parhaat puikot, millä olen koskaan neulonut! Tykästyin kyllä. Sen verran oli hintaa, etten ihan tältä istumalta lähde koko puikkovalikoimaa uusimaan, mutta hiljalleen. :) Lanka on ihan ok neuloa ollakseen puuvillaa. Ikävä kyllä tuossa on muutamia värivirheitä ollut parissakin eri kerässä ja yhden huomasin niin myöhään, etten jaksanut purkaa. Nyt on sitten vaaleanpunaisessa neuleessa siniharmaa pilkku. :/ Ei sitä muut huomaa, mutta itse huomaan kyllä.

Jostain blogista luin Schachenmayr Lumio -langasta ja Prismassa ne oli aseteltu niin tyrkylle, etten voinut olla nappaamatta paria kerää matkaan. Punaisesta aion tehdä tytölle myssyn talveksi. Sopii hienosti haalarin väriin. :) Akryylilangoista en suuremmin ole koskaan välittänyt, mutta heijastava ominaisuus houkutteli ostamaan. Taas on pimeät tulleet, eikä tuolla ulkona vielä kovinkaan moni ole heijastimia kaivanut esille. Välillä autoilijaa hirvittää. Tuosta mustasta teen sitten varmaan itselleni pipon. Tytön pipoon sainkin jo kivan idean tänään postiluukusta tipahtaneesta Suuri Käsityö -lehdestä. Enpä edes muistanut, että hetken mielijohteesta olin mennyt sen tilaamaan. :D


lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksyisiä sukkia

Eilen sain viimein valmiiksi syksyn ekasta SNY-paketista tulleesta langasta tehdyt sukat. Lankaa oli sen verran reilusti, että sain sukat sekä itselle että tyttärelle. Hieman säästelin omien sukkieni varren pituudessa, mutta hyvin olisi riittänyt materiaalia pidempiinkin varsiin. (Edelleenkään en osaa tehdä sukkaa kärjestä alkaen, pitäisi kai opetella...)


Oli hieman haastavaa saada ikiliikkujan jalat samaan kuvaan. ;)

Lankana on siis Regia Stretch Color, puikot 2,5 mm.

Vielä jäi lankaa sen verran, että saatanpa tehdä niistä tytölle lapaset. :)